Yhä enemmän digitalisoituvassa maailmassa lähes jokaiselta alkaa löytyä niin monta eri käyttäjätunnusta ettei niitä voi laskea yhteen yhden käden sormin. Ja mitä useampi käyttäjätunnus takataskusta löytyy, sitä hankalampaa salasanojen hallinta ja ulkoa muistaminen on. Moni sortuukin käyttämään yhtä samaa tuttua salasanaa useammassa eri palvelussa mikä on tunnettu tietoturvariski. Sen sijaan suosittelemmekin tutustumaan salasanan hallintaohjelmiin, jotka generoivat puolestasi vahvat salasanat ja säilyttävät tiedot visusti tallessa vääriltä käsiltä.
Tutustumme tässä artikkelissa yhdeksään tarkoin valittuun salasanaohjelmistoon, joista voit valita itsellesi sopivimman vaihtoehdon. Löydät yhdeksän parasta salasanaohjelmaa listattuna alta, mutta jos aihe kiinnostaa enemmän ja haluat esimerkiksi oppia miksi salasanojen talletus erilliseen sovellukseen on kannattavaa, suosittelemme koko artikkelin lukemista.
Suositellut salasanaohjelmistot Syyskuu 2024
Techopedian 9 parasta salasanaohjelmaa vuonna 2024
Alta löydät listan johon olemme valinneet meidän mielestämme parhaat salasanaohjelmistot vuonna 2024. Kaikki listan salasanaohjelmistot ovat turvallisia käyttää, ja sisältävät toinen toistaan parempia ominaisuuksia kuten salasanan generaattori, useampi salasanaholvi, lomakkeiden automaattitäyttö ja arkaluontoisten tietojen säilyttäminen turvallisesti.
- NordPass – Paras salasanojen hallinta Suomessa 2024. Edullinen ja monipuolinen salasanaohjelmisto moneen eri tarpeeseen. Tallenna salasanat helposti ja turvallisesti.
- Keeper – Perhe- ja yrityskäyttöön paras salasanan hallintaohjelma. Runsaasti tallennustilaa ja biometrinen kirjautuminen.
- 1Password – Monipuolinen salasanapankki. Lajittele ja piilota salasanaholveja tarpeesi mukaan.
- RoboForm – Paras valita lomakkeiden täyttämiseen. Generoi monipuoliset salasanat toiveidesi mukaan.
- Enpass – Tietoisen kuluttajan valinta. Valitse itse mihin sitoudut ja mihin tietosi tallennetaan.
- Kaspersky – Hintalaatu-suhteeltaan paras salasananhallinta. Täytä kaikki turvallisuustarpeet saman katon alta ja salasanan tallennus on helppoa.
- Avira WW – Paras salasanasovellus kokemattomalle käyttäjälle. Yksinkertainen ja helppokäyttöinen.
- Bitwarden – Avoimen lähdekoodin ohjelmisto. Halpa salasanojen hallintapalvelu täynnä edistyksellisiä ominaisuuksia.
- LogMeOnce – Aloittelijaystävällinen salasanaohjelmisto. Kirjaudu turvallisesti ilman salasanaa ja hyödynnä useita ominaisuuksia.
1. NordPass – Markkinoiden paras salasanaohjelmisto 2024
NordPass salasanojen hallintaohjelman takana on NordVPN, joka on suuremmalle yleisölle tuttu sen tarjoamien VPN-palveluiden ansiosta. NordPass on listan kärjessä monestakin syystä. Se ei ole ainoastaan edullinen hinnaltaan, vaan se on myöskin helppokäyttöinen ja monipuolinen ominaisuuksiltaan palvellen hyvin sekä aloittelijoita että kokeneempiakin käyttäjiä.
Salasanageneraattorin ja salasanojen tallentamisen lisäksi NordPass-ohjelmistolla on mahdollista myös hyödyntää kaksivaiheista todennusta ja kirjoittaa suojattuja muistiinpanoja, joihin ei pääse käsiksi kuin NordPassin pääsalasanan tietämällä. Voit myös huoletta tallentaa luottokorttisi tiedot sovellukseen ja antaa NordPassin täyttää vaadittavat tiedot automaattisesti verkko-ostoksia tehdessä.
NordPass tarjoaa melko monipuolisen ilmaisversion, mutta satsaamalla Premium-versioon voit muun muassa jakaa salasanat kuuden laitteen kesken, skannata verkosta omat tietosi tietovuotojen varalta ja antaa NordPassin pitää huolen siitä, että vaihdat vanhat salasanat tarpeeksi usein tuoreisiin, tarpeeksi vahvoihin salasanoihin.
NordPassilta löytyy sovellus kaikille käyttöjärjestelmille, selainlisäosat yleisimmille selaimille mobiilisovelluksia unohtamatta. Mielestämme mainitsemisen arvoinen seikka on myös NordPassin käyttämä nollatietokäytäntö, eli tilin kirjautumistietoja ei tallenneta mihinkään palvelimelle eikä henkilökunnalla ole mitään mahdollisuutta palauttaa NordPassin salasanaa, mikäli hukkaat kirjautumistietosi.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
1,49 € / kk |
|
macOS, Windows, Linux, iOS, Android | Kyllä |
Nordpass hinnoittelu ja paketit
Kuten mainittua, NordPass salasanaohjelmiston ilmaisversio on melko monipuolinen, joka on yksi suurimmista syistä miksi NordPass on mielestämme tämän hetken paras salasanasovellus. Ilmaisversion suojaukset ovat ihan yhtä hyvät kuin Premium-version, joten erot näkyvät lähinnä pakettien ominaisuuksissa.
NordPass Premium -paketti on mahdollista ottaa käyttöön 1,49 € kuukausimaksulla. Jos taloudesta löytyy useampi käyttäjä, voi olla viisasta kääntyä perhepaketin suuntaan, joka on saatavilla ensimmäiseksi vuodeksi 2,79 € kuukausihintaan. Kaikkiin NordPassin paketteihin kuuluu 30 päivän rahat takaisin -takuu, mikäli et ole tyytyväinen tuotteeseen.
NordPass plussat ja miinukset
Plussat
- Selkeä ja helppo käyttöliittymä
- Nollatietokäytäntö
- Laaja ilmaisversio
- Premium-versiossa hyvin vastiketta rahalle
Miinukset
- Ei saatavilla suomeksi
2. Keeper – Paras salasanan hallintaohjelma perhekäyttöön
Keeper salasananhallintaohjelma on loistava valinta perhekäyttöön tai yrityksille. Syy tähän on yksinkertainen: Keeper mahdollistaa turvallisen tiedostojen jakamisen sekä viestittelyn samassa paketissa oleville jäsenille. Tämän lisäksi yrityksille tarkoitetussa paketissa kirjautumistietojen jakaminen halutuille työyhteisön jäsenille onnistuu muutamalla klikkauksella turvallisesti.
Keeper salasanaohjelma tarjoaa myöskin kilpailijoitaan paremmin tallennustilaa. Perhepaketista löytyy automaattisesti vakiona 10 GB tallennustilaa, ja lisätilaa on mahdollista ostaa jopa 100 GB saakka. Keeper salasalaholvi sopii erityisen hyvin yrityskäyttöön, sillä yritykset voivat hyödyntää tallennustilaa esimerkiksi työntekijöiden arkaluontoisten asiakirjojen säilyttämiseen turvallisessa ympäristössä. Keeper tukee myöskin biometristä kirjautumista, eli sormenjälki- ja kasvotunnistimia.
Palvelu on myöskin mahdollista ottaa käyttöön kaikilla käyttöjärjestelmillä, ja samalle tilille on mahdollista lisätä rajattomasti laitteita. Se toimii saumattomasti sekä tietokoneilla että mobiililaitteilla. Keeper salasanojenhallintapalvelusta ei ole saatavilla ilmaista versiota, mutta täysversiota on mahdollista kokeilla 30 päivää ilman luottokorttitietojen syöttämistä.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
2,92 $ / kk |
|
macOS, Windows, Linux, iOS, Android | 30 päivän kokeiluversio |
Keeper hinnoittelu ja paketit
Keeper tarjoaa muutamaa erilaista pakettia joista valita. Siitä ei ole saatavilla ilmaisversiota, mutta täysversiota on mahdollista kokeilla 30 päivän ajan ilman sitoumuksia.
Keeper salasanaohjelma henkilökohtaiseen käyttöön on saatavilla alkaen hintaan 2,92 $ kuukaudessa. Tämä paketti sisältää käyttöoikeuden yhdelle henkilölle. Jos sama tilaus on tarkoitus saada jaettua useammalle henkilölle on perhepaketti parempi vaihtoehto. Perhepaketti on saatavilla 6,25 $ kuukausihintaan. Keeper tukee myöskin opiskelijoita, terveydenhoitoalan ammattilaisia sekä veteraaneja tarjoamalla näille aloille 50-30 % alennuksen vuosihinnasta. Yrityskäyttöön Keeper on saatavilla alkaen 2 $ kuukausihintaan.
Keeper plussat ja miinukset
Plussat
- Hyvä valinta perheille ja yrityksille
- Mahdollisuus 100 GB pilvitallennustilaan
- Laitemäärää ei ole rajoitettu
- Mahdollisuus jakaa tiedostoja turvallisesti perheen kesken
Miinukset
- Ei ilmaisversiota
3. 1Password – Lajittele salasanat omiin holveihinsa
1Password on käyttäjäystävällinen salasanaohjelmisto, joka sisältää perusominaisuuksien lisäksi monia hyviä lisäpalveluita. 1Passwordiin on muun muassa mahdollista luoda useampi salasanaholvi joihin on helppo lajitella omat salasanat vaikkapa käyttötarkoituksien mukaisesti.
Monista erityisistä lisäominaisuuksista yksi mainitsemisen arvoinen on mahdollisuus piilottaa salasanaholveja väliaikaisesti käyttämällä matkatilaa (travel mode), jolloin laitteen joutuessa vääriin käsiin, kutsumattomien henkilöiden ei ole mitään mahdollisuutta nähdä piilotettujen holvien tietoja. Salasanat on mahdollista tallettaa myös paikallisesti vain omalle laitteelle pilvipalvelimien sijaan.
Tämän lisäksi 1Passwordia on mahdollista käyttää myös digitaalisena lompakkona, eli voit tallentaa maksukorttisi tiedot sovellukseen, ja antaa 1Passwordin luoda kertakäyttöisen korttinumeron, jolloin varsinaiset korttitietosi eivät päädy muiden käsiin. 1Password on myös integroitu Phantom kryptolompakon kanssa niin, että voit säilyttää kaikki kryptotiliisi liittyvät tarpeelliset tiedot suoraan samassa sovelluksessa mitä käytät muidenkin salasanojen hallintaan.
Lisäturvaa tuo myös ohjelmiston käyttämä kaksivaiheinen todennus sekä automaattiset verkkoskannaukset, joissa 1Password etsii mahdollisia käyttäjän tietoihin kohdistuvia tietoturvavuotoja. 1Passwordin monipuolisesti tarjoamat lisäominaisuudet ovat suurin syy miksi se päätyi parhaiden salasanaohjelmien istalle. Yritys myös osoittaa jatkuvasti mielenkiintoaan kehittyä markkinoilla, sillä muun muassa artikkelin kirjoitushetkellä 1Passwordin sivuilta löytyy tietoa pian julkaistavasta passkey-ominaisuudesta, joka antaa käyttäjän kirjautua tililleen passkeyn avulla normaalin salasanan sijaan, ja pitää muiden tilien passkey-avaimia tallessa turvallisesti yhdessä paikkaa.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
2,99 $ / kk |
|
macOS, Windows, Linux, iOS, Android | 14 päivän kokeiluversio |
1Password hinnoittelu ja paketit
1Password on hintatasoltaan salsanaohjelmistojen keskitasolla ja peräti jopa paremman puolella kun ottaa huomioon mitä kaikkia ominaisuuksia se tuo mukanaan. Yksittäinen käyttäjä saa tuotteen käyttöön 2,99 $ kuukausihintaan kaikille laitteille. Perhepaketissa, joka maksaa 4,99 $ kuukaudessa, on mahdollista lisätä viisi jäsentä saman hallintatilin alle.
Myös yrityksille tarkoitetut paketit ovat kohtuullisen hintaisia. Business-paketti yksittäiselle käyttäjälle hintaan 7,99 $ kuukaudessa sisältää yhteensopivuuden monien tarpeellisten sovellusten, kuten Slack ja OneLogin kanssa. Tiimipaketti, johon on mahdollista lisätä 10 erillisistä tiimin jäsentä, maksaa kuukaudessa 19,95 $.
1Password plussat ja miinukset
Plussat
- Helppokäyttöinen sovellus
- Mahdollisuus luoda useampi salasanaholvi
- Mahdollisuus piilottaa holveja matkatilassa
- Parantaa jatkuvasti ominaisuuksiaan
Miinukset
- Ei ilmaisversiota
4. RoboForm – Vaivatonta lomakkeiden täyttöä
RoboForm salasanaohjelmisto on yksi markkinoilla pisimpään olleista salasanaholveista. Kielitaidottomalle voi olla tärkeää saada salasananhallinta suomeksi, ja tähän RoboForm onkin hyvä valinta, sillä sen sovellukset on saatavilla myös suomenkielisinä. Helppokäyttöisyys ei rajoitu ainoastaan kielimahdollisuuksiin, vaan RoboForm on saanut käyttäjiltä paljon kiitosta myös yleisesti ohjelmiston yksinkertaisesta käyttöliittymästä.
RoboForm on paras salasanahallinta sellaiselle, joka kaipaa myös lähes täydellistä lomakkeiden täyttötyökalua. RoboForm on nimittäin tunnettu äärimmäisen toimivasta lomakkeiden täyttötyökalusta, joka kilpailijoilta joko puuttuu kokonaisuudessaan, tai toimivuus ei nouse läheskään yhtä hyvälle tasolle. Sovellukseen syötetyt tiedot kopioituva lomakkeisiin juuri oikeisiin paikkoihin, eikä ongelmia koidu pidempienkään lomakkeiden täyttämisessä.
Myöskin salasanojen hallinta on RoboFormissa alan kärkikastia. Se sisältää monipuolisen salasanageneraattorin, joka luo puolestasi tarpeeksi vahvan yhdistelmän kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä salasanaksi – mutta noudattaen niitä sääntöjä, mitkä olet sille antanut sovelluksen kautta. Voit myös luoda salasanoja itse ja lisätä salasanapankkiin jo aikaisemmin luomiasi tunnuksia, jotka RoboFormin turvallisuustyökalu tutkii ja arvioi muun muassa vahvuuden perusteella.
Monien muiden alan toimijoiden tapaan myös RoboFormilla on käytössä nollatietokäytäntö, eli jos hukkaat kirjautumisteitosi RoboFormiin, et voi palauttaa salasanaa mitenkään yrityksen kautta. Turvaksi on kuitenkin mahdollista määrittää hätätilan yhteyshenkilö, joka voi auttaa oman tilin palauttamisen kanssa.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
2,49 $ / kk |
|
macOS, Windows, Linux, iOS, Android, Chromebook | Kyllä |
RoboForm hinnoittelu ja paketit
RoboForm on hinnottelultaan keskitasoa. Siitä on saatavilla myös ilmaisversio jolla on mahdollista kokeilla tuotetta ja tutustua hieman sen sisältöön, mutta se ei juurikaan palvele täysvaltaisesti nykyaikaista käyttäjään. Etenkin jos salasanaholvia on tarkoitus käyttää useammalla laitteella, on Premium-pakettiin satsaaminen välttämätöntä.
Premium-paketti maksaa kuukaudessa 2,49 $ ja perhepaketti 3,98 $ kuukaudessa. Perhepakettiin on mahdollista lisätä viisi jäsentä saman tilin alle.
RoboForm plussat ja miinukset
Plussat
- Saatavilla suomeksi
- Edistyksellinen lomakkeen täyttö
- Monipuolinen salasanojen generointi
- Helppokäyttöinen sovellus
Miinukset
- Ilmaisversio hyvin rajoitettu
5. Enpass – Lunasta ikuinen lisenssi kertamaksulla
Enpass on käyttäjäystävällinen ja kuluttaja mielessä pitäen suunniteltu salasanojen hallintaohjelmisto, joka on panostanut kaikkein eniten juurikin vahvojen salasanojen luomiseen. Se antaa normaalia enemmän käyttäjälle mahdollisuuksia vaikuttaa omaan käyttöön: käyttäjä voi muun muassa valita mihin pilvipalveluun salasanapankkisi tallennetaan, ja kuukausimaksujen sijaan ohjelmisto on mahdollista lunastaa omaksi kertamaksulla (ei mikään itsestäänselvyys enää nykyaikana!).
Ohjelmiston maksullisessa versiossa voit luoda itsellesi rajattoman määrän salasanaholveja rajattomalle määrälle laitteita ja käyttää tilien varmistamiseen kaksivaiheista todennusta. Lisäturvallisuutta antaa Enpassin tukema Passkey-ominaisuus sekä tietoturvahälytin, joka haravoi pimeästä verkosta mikäli käyttäjän tiedot ovat päässeet vuotamaan epämääräisille sivuistoille.
Salasanojen luomisen lisäksi Enpass-ohjelmistoa voi käyttää myös lomakkeiden täyttämiseen sekä jo olemassaolevien salasanojen turvallisuuden tarkastamiseen. Voit esimerkiksi tarkistaa onko nykyinen salasana tarpeeksi vahva ja oletko käyttänyt samaa salasanaa useammassa palvelussa.
Enpass ei kuitenkaan sijoittunut korkeammalle arvioinneissamme, sillä sen ilmaisversio ei esimerkiksi ole lainkaan käytettävissä mobiililaitteilla, ja osa ohjelmiston ominaisuuksista kaipaa vielä hienosäätöä. Kuitenkin perustoiminnot toimivat odotetulla tavoin, ja mahdollisuus omistaa ohjelma alle sadalla eurolla koko loppuelämäksi ovat suuria plussia.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
1,79 € / kk |
|
Windows, MacOS, Linux, iOS, Android | Ainoastaan tietokoneelle |
Enpass hinnoittelu ja paketit
Enpass tarjoaa muita salasanaohjelmistoja enemmän vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin. Ensinnäkin ohjelmistosta on olemassa ilmaisversio, joka tosin on käytettävissä ainoastaan tietokoneella ja sen tarjoamat työkalut ovat maksullista versiota vähäisemmät. Edullisin paketti yksittäiselle käyttäjälle on saatavilla 1,79 € kuukausihintaan, tai ostettavissa kertamaksuna koko loppuelämän lisenssillä hintaan 92,99 €.
Jos saman tilin alle tarvitsee saada useampi käyttäjä, kannattaa kääntyä perhepaketin puoleen, joka on saatavilla alkaen 2,68 € kuukausihintaan. Myös yrityksille on olemassa muutamaa erilaista pakettia, joista edullisin on hinnaltaan 3,49 € kuukaudessa. Kaikkiin kuukausitilauksiin kuuluu 14 vuorokauden ilmainen kokeilu.
Enpass plussat ja miinukset
Plussat
- Mahdollisuus tallentaa salasanat paikallisesti
- Voit valita itsellesi sopivan pilvipalvelun tietojen tallentamista varten
- Tukee 2-vaiheista todentamista
- Yksinkertainen ja helppo käyttää
Miinukset
- Ilmaisversio hyvin rajoitettu
6. Kaspersky – Hinnan puolesta paras salasananhallinta
Kaspersky, joka on ehkä paremmin tunnettu sen muista tuotteista kuten viruksentorjunnasta ja VPN-palveluista, on ottanut repertuaariinsa myös salasanan hallintaohjelmiston. Kaspersky saa ehdottomasti kiitosta helpostikäytettävästä sovelluksestaan, joka sopii monentasoiselle käyttäjälle. Kaspersky on myöskin yksi ainoista salasanaohjelmistoista, joka on saatavilla myös suomeksi.
Toimivan salasanojen tallennuksen lisäksi Kaspersky-ohjelmistoon on mahdollista tallentaa skannaukset tärkeistä asiakirjoista, kuten passista ja henkilöllisyyskortista, täysin turvallisesti. Voit myös tallentaa muita arkaluontoisia asioita kuten maksukortin numerot ja PIN-koodit niin, ettei niihin pääse käsiksi kukaan muu kuin pääkäyttäjä. Kaspersky takaa pankkitason salauksella että käyttäjän tiedot ovat varmasti visusti turvassa vääriltä käsiltä.
Kaspersky on mainio valinta sellaiselle käyttäjälle, joka haluaa kokonaisvaltaista turvaa pelkän salasanojen hallintapalvelun lisäksi – nimittäin Kasperskyn Premium-paketti sisältää salasanasovelluksen lisäksi myös VPN:n sekä viruksentorjuntaohjelman. Ja mikäpä sen mukavampaa, kuin hankkia kaikki turvatoimet saman katon alta?
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
18,99 € / vuosi |
|
Windows, macOS, Android, iOS | 30 päivän rahat takaisin -takuu |
Kaspersky hinnoittelu ja paketit
Kasperskyn hinnoittelu on hyvin yksinkertainen, tosin vaihtoehtoja saisi ehkä olla hieman enemmän. Peruspaketti, johon sisältyy ainoastaan salasananhallintaohjelmisto, on saatavilla vuodeksi hintaan 18,99 €. Premium-paketti, joka sisältää salasanojen hallinnan lisäksi myös viruksentorjunnan ja VPN-palvelun sekä Kaspersky Safe Kids -palvelun, on saatavilla vuodeksi alkaen hintaan 34,99 €. Hinta nousee sitä mukaa mitä useamman laitteen pakettiin haluaa liittää.
Kaspersky plussat ja miinukset
Plussat
- Suomenkielinen
- Helppo ja yksinkertainen käyttää
- Mahdollisuus tallentaa turvallisesti kuvat asiakirjoista kuten passista ja luottokorteista
- Premium-paketti sisältää myös viruksentorjunnan ja VPN-palvelun
- Edullinen vaihtoehto
Miinukset
- Peruspaketti on saatavilla vain yhdelle käyttäjälle
7. Avira WW – Kokemattoman käyttäjän paras valinta
Moni on saattanut kuulla Avirasta aikaisemminkin, sillä se on ollut tietoturvamarkkinoilla jo vuodesta 2006 lähtien tarjoten virukstentorjuntatuotteita. Se on sittemmin laajentanut tuotetarjontaa myös salasanan hallinnan puolelle, ja nämä kaksi tuotetta onkin mahdollista lunastaa myös yhteisenä pakettina. Pakettiin kuuluu myös tietokoneen eheytystyökaluja.
Aviran salasanasovellus sisältää pitkän listan hyviä ominaisuuksia, jotka nostavat sen meidän “parhaat salasanan hallintaohjelmat”-listalle. Näitä ominaisuuksia ovat muun muassa laitteiden välinen synkronointi, hälytykset tietomurroista, jo luotujen salasanojen tarkastaminen sekä kaksivaiheisen todennuksen hyödyntäminen.
Se ei kuitenkaan yllä ihan kärkipaikoille, sillä pitkästä ominaisuuslistasta huolimatta sillä on jonkin verran peruspuutteita. Esimerkiksi 2-vaiheinen todennus on toistaiseksi saatavilla ainoastaan mobiililaitteille, sitä ei voi käyttää lomakkeiden automaattitäytön avustimena, eikä sen tarjoama tallennustila ole kovinkaan kaksinen.
Jos kuitenkin tarkoituksena on löytää luotettava salasanaohjelmisto, jonka käyttöliittymä on helppo ja yksinkertainen, Avira on oikein hyvä vaihtoehto – etenkin, jos olisi toivottavaa saada samaan pakettiin myös muuta lisäturvaa, kuten viruksentorjunta. Ja jos et ole täysin tyytyväinen Aviran tarjoamiin palveluihin, ei hätää: jos ostat tuotteen vuodeksi kerrallaan, tulee pakettiin kaupan päälle 60 päivän rahat takaisin -takuu. Jos tämän 60 päivän aikana et ole tyytyväinen Aviran tarjoamiin palveluihin, saat rahasi takaisin ilman sen suurempia kysymyksiä.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
24,95 € / vuosi |
|
Windows, macOS, Android, iOS | Kyllä |
Avira WW hinnoittelu ja paketit
Avira eroaa kilpailijoistaan jonkin verran hinnoittelun osalta. Ensinnäkin siitä on tarjolla täysin toimiva ilmaisversio, ja vuosipakettiin satsatessa mukaan tulee huikea 60 päivän rahat takaisin -takuu. Vuodeksi ottaessa Avira salasanan hallinta maksaa 24,05 €, eli kuukausille jaettuna 2,08 € kuukaudessa. Avira on mahdollista ottaa myös kuukausikohtaisella sopimuksella hintaan 2,49 € kuukaudessa.
Jos satuit kiinnostumaan kokonaisvaltaisesta turvasta, voit valita Avira Prime paketin, joka sisältää salasanan hallinnan lisäksi myös virusturvan sekä tietokoneen putsaustyökalut. Viidelle laitteelle tämä paketti on saatavilla 47,95 € vuosihintaan.
Avira WW plussat ja miinukset
Plussat
- Yksinkertainen ja helppo käyttää
- Hälyttää tietomurroista
- Helppo synkronoida laitteiden välillä
- 60 päivän rahat takaisin -takuu
Miinukset
- Kilpailijoihin verrattuna vähemmän ominaisuuksia
8. Bitwarden – Paras salasanaohjelmisto avoimella lähdekoodilla
Bitwarden on käyttäjäystävällinen salasanaohjelmisto, joka eroaa kilpailijoistaan hyödyntämällä avointa lähdekoodia ja end-to-end salausta. Tämä varmistaa, että käyttäjän tiedot pysyvät turvattuina alusta loppuun saakka. Käyttäjän on myös mahdollista valita haluaako hän säilyttää salasanoja paikallisesti omalla laitteellaan vai Bitwardenin pilvipalvelussa.
Vaikka Bitwarden onkin käyttäjäystävällinen, täysin aloittelijalle sitä ei uskalla suositella, sillä osa sen ominaisuuksista vaatii jonkin verran teknistä osaamista täyden hyödyn saavuttamiseksi. Toisaalta opetteluun satsaaminen on kannattavaa, sillä Bitwardenin monet erityisominaisuudet, kuten eri käyttöjärjestelmien välinen synkronointi, toimii huomattavasti sulavammin kuin kilpailijoiden vastaavat ominaisuudet.
Bitwardeniin on mahdollista lisätä rajaton määrä salasanoja ja laitteita, ja se tukee turvallisia kirjautumistapoja kuten Passkey ja 2-vaiheinen tunnistautuminen. Käyttäjä voi lisätä Bitwardeniin salattuja muistiinpanoja ja tallettaa maksukorttien tiedot helppoa verkkomaksamista varten. Palveluiden kirjautumistietoja on myös helppo jakaa yksittäisille käyttäjille täysin ilmaiseksi.
Bitwarden on ehdottomasti paras salasananhallintaohjelmisto joka on saatavilla ilmaiseksi, sillä pelkästään sen ilmaisversio on monien kilpailijoiden maksullisia versioita monipuolisempi. Voimme kuitenkin suositella myös maksulliseen versioon satsaamista, sillä ilmaisversiosta puuttuu muutamia tarpeellisia ominaisuuksia, kuten 2-vaiheinen todennus ja hätäyhteyshenkilön määrittäminen sitä ikävää tilannetta varten, jos unohdat pääkäyttäjän salasanan.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
10 $ / vuosi |
|
Windows, macOS Linux, Android, iOS | Kyllä |
Bitwarden hinnoittelu ja paketit
Bitwarden on todella edullinen muihin kilpailijoihin verrattuna, ja jopa sen ilmaisversio sisältää laajan valikoiman perusominaisuuksia. Premium-versio, josta löytyy kaikki ominaisuudet, on saatavilla 10 $ vuosihintaan.
Perhepaketti, johon on mahdollista lisätä jopa 6 käyttäjää, on saatavilla 40 $ vuosihintaan. Perhepakettiin sisältyy myös 7 vuorokauden kokeiluaika.
Bitwarden plussat ja miinukset
Plussat
- Toimii saumattomasti eri käyttöjärjestelmillä
- Monipuolinen ilmaisversio
- Avoin lähdekoodi
- Monipuolisesti ominaisuuksia
Miinukset
- Ei aloittelijaystävällinen
9. LogMeOnce – Paras salasanaohjelmisto eri alustoja käyttävälle
LogMeOnce salasananhallintaohjelmasta on pakko heti ensimmäisenä mainita heidän erityispiirre, nimittäin perinteisen salasanan sijaan LogMeOnceen kirjaudutaan selfien tai QR-koodin kanssa. Kirjautuminen onnistuu toki myös tarvittaessa FaceID:tä, sormenjälkeä tai PIN-koodia käyttämällä, mutta ensisijaisesti kirjautuessa kannustetaan käyttämään kahta ensimmäiseksi mainittua. Voit siis kirjaimellisesti heittää hyvästit pitkien ja hankalien salasanojen muistamiselle. Kuten tästä voikin jo varmasti päätellä, LogMeOnce hyödyntää palvelussaan nollatietokäytäntöä. LogMeOnce myöskin sopii hyvin aloittelijoille, sillä sen käyttöliittymä on helppo navigoida, ja lähestulkoon kaikesta on löydettävissä kuvallinen tai videoita sisältävä ohjesivu.
Ohjelmistosta löytyy paljon ominaisuuksia, jotka toimivat kokeilussa ilman suurempia ongelmia. Ominaisuuksista löytyy muun muassa salaisten muistiinpanojen tekeminen, luottokorttitietojen tallentaminen, lomakkeiden automaattitäyttö ja salasanojen turvallinen jakaminen toiselle käyttäjälle. Ultimate-paketti sisältää myös “anti-theft”-työkalun, joka haravoi pimeästä verkosta (dark web) onko käyttäjän tietoja vuotanut vääriin käsiin. Kuitenkin LogMeOnce salasanahallintaohjelman kiitetyin ominaisuus on sen kyky toimia eri alustojen kanssa saumattomasti.
Kannattaa kuitenkin huomioida, että ominaisuuksien määrä riippuu täysin lunastetusta paketista – mitä suurempi paketti, sitä paremmat ominaisuudet. LogMeOnce ilmaisversiokin on täysin toimiva ja täyttää ydintehtänsä, mutta suurin osa muista ominaisuuksista joko loistaa poissaolollaan tai on rajoitettu minimiin.
Hinta alkaen | Tärkeimmät ominaisuudet | Laitetuki | Ilmaisversio |
2,5 $ kuukaudessa |
|
Windows, macOS Linux, Android, iOS | Kyllä |
LogMeOnce hinnoittelu ja paketit
LogMeOncelta on olemassa ilmaisversio jolla on mahdollista hoitaa perusteet, eli tallentaa salasanoja. Kuitenkin muut lisäominaisuudet, kuten salatut muistiinpanot ja tallennustila, tulevat maksullisten pakettien mukana. LogMeOnce on maksullisenakin kohtuuhintainen, ja opiskelijoilla on mahdollista saada tilauksestaan 50 % alennus.
Professional-paketti (sis. 1 GB tallennustilaa) maksaa 2,5 $ kuukaudessa. Ultimate-paketti, (sis. 10 GB tallennustilaa) on saatavilla 3,25 $ hintaan kuukaudessa. Perhepakettiin, joka maksaa 4,99 $ kuukaudessa, on mahdollista lisätä jopa 6 jäsentä saman tilauksen alle. Ultimate- ja perhepaketteihin sisältyy 7 päivän kokeilujakso, joka ei vaadi maksukortin tietoja.
Yrityskäyttöön LogMeOnce on saatavilla alkaen 4 $ kuukausihintaan. Yrityspaketeissa on 14 päivän maksuton kokeilujakso, joka ei vaadi maksukortin tietoja.
LogMeOnce plussat ja miinukset
Plussat
- Toimii saumattomasti eri alustoilla
- Sopii myös aloittelijoille
- Salasanaton kirjautuminen
- Anti-theft -työkalu
Miinukset
- Monet ominaisuuksista saatavilla vain suuremmissa paketeissa
Vertailussa parhaat salasanaohjelmistot Suomessa
Salasanaohjelmisto | Hinta alkaen | Huomionarvoiset ominaisuudet | Ilmaisversio |
NordPass | 1,49 € / kk |
|
Kyllä |
Keeper | 2,92 $ / kk |
|
30 päivän kokeiluversio |
1Password | 2,99 $ / kk |
|
14 päivän kokeiluversio |
RoboForm | 2,49 $ / kk |
|
Kyllä |
Enpass | 1,79 € / kk |
|
Ainoastaan tietokoneelle |
Kaspersky | 18,99 € / vuosi (1,58 € / kk) |
|
Ei, 30 päivän rahat takaisin -takuu |
Avira WW | 24,95 € / vuosi
(2,08 € / kk) |
|
Kyllä |
Bitwarden | 10 $ / vuosi
(0,83 $ / kk) |
|
Kyllä |
LogMeOnce | 2,5 $ / kk |
|
Kyllä |
Miksi salasanan hallintaohjelman käyttäminen on tärkeää?
Mitä enemmän käytössä on käyttäjätunnuksia ja salasanoja, sitä tärkeämmäksi asianmukaisten työkalujen hyödyntäminen muodostuu. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi salasanojen hallintaohjelman käyttäminen on kannattavaa. Muita tärkeitä syitä ovat muun muassa:
Miten salasanan hallintaohjelma toimii?
Salasanaohjelmisto on sovellus tai selaimeen asennettava erillinen työkalu, johon luodaan oma henkilökohtainen tili, jolle kirjaudutaan pääsalasanaa käyttämällä. Ohjelmistosta riippuen salasanat tallennetaan joko palvelun tarjoamaan pilvipalveluun tai käyttäjän omalle laitteelle. Ohjelmistoon voidaan lisätä salasanoja monella eri tapaa:
- manuaalisesti ohjelman kautta syöttämällä sivuston osoite ja tarvittavat kirjautumistiedot
- lisäämällä kirjautumistiedot uusille sivustoille sitä mukaa, mitä luot uusia tilejä ja salasanoja
- antamalla ohjelmiston luoda vahvan salasanan generaattoria käyttämällä.
Tämän jälkeen ohjelmisto ehdottaa kirjautumistietoja automaattisesti, kun siirryt jollekin tallennetuista sivustoista seuraavan kerran. Jos käytössä on palvelu, joka mahdollistaa salasanojen tallettamisen pilvipalveluun, on sinun mahdollista hyödyntää tallennettuja salasanoja useammalla laitteella.
Mihin me kiinnitämme huomiota salasanaohjelmistoja testatessa
Paras salasananhallintaohjelmisto on sellainen, joka erottuu kilpailijoistaan muullakin kuin houkuttelevalla hintalapulla. Salasanojen hallintapalveluja testatessa kiinnitämme huomiota useisiin eri seikkoihin, jotka vaikuttavat ohjelmiston käytettävyyteen. Kiinnitämme erityistä huomiota muun muassa näihin asioihin:
Ilmainen vai maksullinen – kumpi salasanan hallintaohjelmisto on kannattavampi?
Valinta ilmaisen ja maksullisen salasanaohjelmiston välillä voi olla vaikea, etenkin, kun myös maksulliset versiot saattavat tarjota laajalti erilaisia ominaisuuksia. Hyvänä ohjenuorana voi kuitenkin pitää sitä, että ilmaisista ohjelmista löytyy yleensä vain perusominaisuudet eli salasanojen tallettaminen ja mahdollisesti niiden generointi, ja loppujen ominaisuuksien tarkoitus on saada käyttäjä kiinnostumaan maksullisesta versiosta. Loput saatavilla olevat ominaisuudet saattavat siis olla esimerkiksi rajoitettuja versioita maksullisesta löytyvistä työkaluista, joiden täyden potentiaalin pääsee kokemaan vasta ohjelman ostamalla.
Ilmaisohjelmista puuttuu usein myös muutamia turvallisuuteen liittyviä ominaisuuksia, esimerkiksi tallennettavien salasanojen määrää on voitu rajoittaa, salasanoihin ei ehkä pääse käsiksi kuin yhdeltä laitteelta tai 2-vaiheisen todennuksen käyttäminen ei onnistu. Myöskin salasanojen jakaminen tai perhetilin avaaminen on yleensä maksumuurin takana, ohjelmisto ei muistuta salasanojen päivittämiestä tai haravoi käyttäjän tietoja pimeästä verkosta.
Tämä ei kuitenkaan tee ilmaisesta salasanaohjelmasta huonoa. Ylipäätään ohjelmiston tyydyttävyys on paljon kiinni siitä mitä käyttäjänä siltä tarvitsee. Jos tarkoitus on vain säilyttää omia salasanoja turvassa omalla laitteella ja hoitaa muut turvallisuusaspektit muuta kautta, voi ilmainen salasanaohjelmisto olla täysin kelvollinen ja turvallinen vaihtoehto. Jos käyttötarve on kuitenkin laajempi, esimerkiksi tarve säilyttää arkaluontoisia asiakirjoja verkossa tai jakaa salasanoja perheen muille jäsenille, on maksullinen versio todennäköisesti parempi vaihtoehto.
5 vinkkiä salasanaohjelmiston turvalliseen käyttämiseen
Turvallisuus on kaiken a ja o salasanoja hallinnoidessa, myös silloin, kun tähän käytetään salasanojen hallintaohjelmaa. Näiden viiden vinkin kanssa varmistat, että käytät salasanasovellusta turvallisesti:
1. Luo turvallinen pääsalasana, jonka muistat ulkoa
Pääsalasana, elikä salasana, jonka määrität salasanaohjelmaan kirjautumista varten, on ainoa tapa päästä käsiksi tallentamiisi salasanoihin. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että luomasi salasana on tarpeeksi vahva, mutta helposti muistettavissa. Älä käytä salasanassa yleisiä sanontoja, helposti arvattavia päivämääriä tai vaikkapa lemmikin nimeä. Pyri sen sijaan keksimään yhdistelmä sanoja, jotka eivät liity toisiinsa ja lisää joukkoon numeroita ja erikoismerkkejä.
2. Päivitä pääsalasana tarpeeksi usein
Parhaan turvallisuuden saavuttamiseksi pääsalasana kannattaa vaihtaa muutaman kuukauden välein, tai aina kun on epäilys siitä, että tietosi ovat saattaneet vuotaa vääriin käsiin. Tällä tavoin varmistat, että salasanasi ja muut arkaluontoiset tietosi pysyvät visusti poissa vääristä käsistä.
3. Käytä monivaiheista kirjautumista
Kaksivaiheinen tai monivaiheinen kirjautuminen antaa lisäsuojaa käyttäjätileillesi. Kaksivaiheinen todennus voidaan toteuttaa esimerkiksi kertakäyttöisen koodin avulla joka lähetetään sähköpostiisi tai puhelimeesi, tai tunnisteena voidaan käyttää sormenjälkeä. Monivaiheisen tunnistautumisen käyttäminen on suositeltavaa aina kun se on mahdollista.
4. Vältä kirjautumistietojen jakamista tai tallentamista laitteelle
Vaikka kirjautumistietojen tallentaminen suoraan laitteen kirjautumissivulle voi olla kätevää, se kätkee alleen turvallisuusriskin mikäli laitteesi esimerkiksi varastetaan. Tästä syystä tietokoneen tai salasanojen hallintapalvelun pääsalasana on kaikkein turvallisinta säilyttää vain omassa mielessä.
5. Varmuuskopioi tietosi tasaisin väliajoin
Tämä on äärimmäisen tärkeää etenkin silloin, kun käytät salasanaholvia, joka tallentaa salasanat ainoastaan laitteellesi. Suurin osa salasanaohjelmistoista mahdollistaa salasanojen tallentamisen turvalliseen pilvipalveluun, jolloin sinulla on pääsy tietoihisi siinäkin tapauksessa, että pääsääntöisesti käyttämällesi laitteelle tapahtuu jotain.
Yhteenveto – salasanan hallintaohjelmat
Salasanan hallintaohjelmat ovat yksi avaintekijä kokonaisvaltaisessa verkkoturvallisuudessa. Moni meistä ei tule varmasti usein edes ajatelleeksi kuinka moneen palveluun yhden päivän aikaan tulee kirjauduttua, monesti samaa salasanaa käyttämällä. Käyttäjätunnuksien ja salasanojen vääriin käsiin joutumisesta voi olla kauaskantoisia ja toisinaan kalliitakin seurauksia. Salasananhallinta Suomessa on yritystasolla kohtalaisen korkealla, mutta yksityisellä tasolla suurin osa ei käytä mitään salasanaohjelmistoja.
Kaikilla ei välttämättä ole tarvetta yhtä kokonaisvaltaiseen palveluun, kuin mitä esimerkiksi Kaspersky ja NordPass tarjoaa yhdistelmäpakettiensa muodossa, mutta on hyvä olla tietoinen siitä miten paljon yhdellä yksinkertaisella sovelluksella voi saada aikaiseksi. Salasanaohjelmien käyttäminen ei myöskään vaadi välttämättä erityistä tietoteknistä osaamista, minkä Avira ja LogMeOnce osoittavat hyvin. Ja halvallakin voi saada hyvää, kuten Bitwarden näyttää 10 dollarin hintalapullaan.
Tuotteesta huolimatta kaikkein tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä turvallisen salasanan periaatteet ja pyrkiä itse omilla toimillaan tekemään parhaansa oman tietoturvan eteen. Kaikki listallamme mainitut salasanaohjelmat pystyvät palvelemaan turvallisten ja luotettavien salasanojen luomisessa sekä niiden säilyttämisessä, olipa mikä tahansa lisäominaisuuksista sinun suosikkisi.
Salasanaohjelmistot UKK
Mikä on paras salasanojen hallinta Suomessa?
Onko olemassa hyviä ilmaisia salasanaohjelmistoja?
Paljonko salasanaohjelmistot maksavat keskimäärin?
Ovatko salasanaohjelmistot luotettavia?
Lähteet
- https://nordpass.com/features/
- https://www.keepersecurity.com/resources/
- https://1password.com/resources/
- https://www.roboform.com/
- https://discussion.enpass.io/
- https://www.enpass.io/
- https://www.kaspersky.fi/password-manager
- https://www.avira.com/en/password-manager
- https://bitwarden.com/products/
- https://logmeonce.com/how-logmeonce-works/
- https://logmeonce.com/how-secure-is-logmeonce/